SMKJ:n toimintalinja 2009-2013
- Viimeksi päivitetty 12.09.2011 klo. 14:57
Hyväksytty liittokokouksessa 16.5.2009
Toimintalinjassa 2009 – 2013 määritellään liiton keskeiset päämäärät seuraaviksi neljäksi vuodeksi. Toimintalinjaa täydennetään vuosittaisilla toimintasuunnitelmilla ja talousarvioilla.
Euroopan unioni on laajentunut ja laajenee Itä-Eurooppaan, mahdollisesti Turkkiin asti. Integraatio syvenee ja kansainvälinen työnjako on käynnissä. Myynnin ja markkinoinnin on sopeuduttava kansainvälistyvään avoimen talouden maailmaan yhä tehokkaammin. Enää ei ole kansallisia mahdollisuuksia ohjata taloutta siinä määrin kuin aikaisemmin on ollut.
Työmarkkinoiden sopimusjärjestelmät muuttuvat tuotantotapojen ja organisaatio- ja yritysrakenteiden kehityksen mukana. Tietoisuus unionin eri jäsenmaiden kansallisista sopimus- ja työehdoista sekä yhteiskunnallisista palveluista aiheuttaa harmonisoitumista.
Työnteko on entistä itsenäisempää ja epätyypilliset työsuhteet lisääntyvät. Uusia, tulokseen perustuvia ja palkitsevia palkkausjärjestelmiä kehitetään yhdessä henkilöstön kanssa ja yhä enemmän yksilöllisesti.
Muutoksen kohtaaminen
Kilpailutilanteen aiheuttama muutos työpaikoilla on toteutettava koko työyhteisön voimin. Tällöin on huolehdittava samalla henkilöstön hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Erityisesti on otettava huomioon myös ne henkilöstöryhmät, jotka eivät tee työtään yritysten kiinteissä toimipisteissä.
Käytettävissä olevia tuloja on kasvatettava myös jäsenten kannalta oikeudenmukaisen verotuksen keinoin. Yhteiskunnan peruspalvelut tulee kuitenkin taata kaikille kansalaisille.
Pääosin verovaroin kustannetulla peruskoulutuksella ja ammatillisella koulutuksella on varmistettava riittävä ja ammattitaitoinen työvoima tulevaisuuden myynti-, markkinointi- ja ostotehtäviin.
Sosiaaliturvan rakenteiden nykyinen perusta on luotu jo kymmeniä vuosia sitten ja se tulee muuttumaan. Sosiaaliturvaan, etuuksiin ja palveluihin vaikuttavat huoltosuhteen muutos, väestön ikääntyminen ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoitusrakenteen muutokset.
Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset SMKJ säilyttää järjestöllisen itsenäisyytensä ja tukee yhtenäistä Akavaa ja sen liittojen välistä yhteistoimintaa.
Koko ammattikuntaa koskeville ammatillisille ja verotuksellisille tavoitteille haetaan tukea ennakkoluulottomasti niistä järjestöistä, joiden omissa intresseissä ovat samat tai samansuuntaiset asiat.
SISÄINEN, JÄSENISTÖÖN KOHDISTUVA TOIMINTA
Palveleva
SMKJ tarjoaa yksilöllistä edunvalvontaa, hyviä palveluja ja jäsenetuja työelämässä oleville jäsenille ja sinne aktiivisesti takaisin pyrkiville.
SMKJ:n hyvä jäsenkehitys ja asiakastyytyväisyys perustuu erikoistuneeseen yksilölliseen asiakaspalveluun, ammatillisen kehittymisen tukemiseen, hyviin jäsenetuihin ja edulliseen jäsenmaksuun. Tämä lähtökohta on edelleen toiminnan perustana.
Liitto ei tavoittele yleissitovia työehtosopimuksia vaan huolehtii Kauppaedustajista ja myyntimiehistä annetun lain voimassaolosta ja oikeasta soveltamisesta erityisesti Myynnin ja markkinoinnin oikeusturva MOT Oy:n asiantuntemusta käyttäen ja yhdessä sen kanssa.
MOT Oy:n kanssa tehty sopimus jäsenten työ- ja edustussopimussuhteisiin liittyvien oikeudellisten asioiden hoidosta ulottuu vuoden 2013 loppuun ja sen jälkeen se on voimassa vuoden molemminpuolisella irtisanomisajalla. Tasokas, tuloksellinen ja erikoistunut oikeudellinen palvelu on liiton toiminnan ja palveluiden kulmakivi.
Työsuhteessa olevat jäsenet ohjataan Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten työttömyyskassan jäseniksi sekä yrittäjäjäsenet Ammatinharjoittajien ja yrittäjien AYT-työttömyyskassan jäseniksi. Kassojen kanssa tehdään hyvää yhteistyötä yhteisen asiakaskunnan mahdollisimman hyväksi palvelemiseksi.
Jäsenille liitosta suuntautuvan ja heidän keskinäisen viestintänsä välineenä korostuu internetpalvelun merkitys. Sen resursseja lisätään palvelemaan entistä paremmin jäseniä ja jäsenyhdistyksiä, joiden oma viestintä siirtyy sekin yhä enemmän verkkoon.
Liiton menestyksen edellytys on saumaton ja avoin yhteistyö jäseniä edustavien luottamushenkilöiden ja liiton toimiston asiantuntijoiden välillä.
Yhteydenpitoa luottamushenkilöverkoston ja toimiston välillä kehitetään käyttäen hyväksi erityisesti internetin ja sähköpostin suomia mahdollisuuksia.
Jäsenyhdistyksiä tuetaan erityisesti koulutuksen keinoin niiden kehittäessä toimintatapojaan, viestintäänsä ja vastuuhenkilöidensä osaamista.
Jäsenyhdistysten tärkeä tehtävä on tarjota jäsenille paikallisen osallistumisen mahdollisuuksia sekä kouluttaa liiton luottamustehtäviin osaavia, kehityshaluisia ja eri toimialoja hyvin edustavia naisia ja miehiä. Toiminnan rahoitus jäsenyhdistyksille tulee valtaosin jäsenmaksupalautteesta.
Liiton henkilöstön määrä tulee olla suhteessa jäsenmäärään ja palvelujen tarpeeseen. Jos jäsenmäärän kasvu jatkuu, myös henkilöstön määrää täytyy lisätä.
Asiantunteva
Työmarkkinoiden nopea muutos kohdistuu voimakkaasti myynti- ja markkinointityöhön. Kiihtyvä muutos ja kansainvälistyminen korostavat yksilöiden omaa vastuuta omasta osaamisestaan, ammattitaidostaan ja työmarkkinakelpoisuudestaan. Työmarkkinoilla vaaditaan elinikäistä oppimista, muutosvalmiutta sekä kykyä asiakkaan bisneksen ymmärtämiseen. Samalla korostuvat myös sosiaaliset taidot ja ihmistuntemus. On tärkeää tukea jäsenistön mahdollisuuksia lisätä omaa asiantuntijuuttaan osaamistaan kehittämällä.
Myös liiton asiantuntemuksella ja sen järjestämällä koulutuksella on jäsenistön ammatillisten valmiuksien ylläpidossa oma roolinsa, samoin koulutusta jäsenille tarjoavilla liiton yhteistyökumppaneilla. On tärkeää myös verkottaa jäseniä keskenään osaamisen kehittämiseksi.
Uudet työpaikat avautuvat koulutetuille asiantuntijoille ja ammattilaisille, joiden edunvalvontaa tulee vahvistaa. Jäsenistön mahdollisuuksia ylläpitää ja kehittää ammatillista osaamista ja asiantuntemusta lisätään liiton ja sen yhteistyökumppaneiden toimenpitein. Lisäksi haetaan koulutusmalleja, jotka soveltuvat ajasta ja paikasta riippumattomaan opiskeluun joko verkossa tai kuunnellen.
Jäsentyytyväisyyttä ja jäsenpysyvyyttä voidaan parantaa ammatillisuuden ja ammatti-identiteetin vahvistamisen kautta sekä kehittämällä sähköistä verkkoympäristöä ja sähköistä jäsenviestintää.
Liiton järjestämän ammatillisen koulutuksen voimavaroja ja tarjontaa kehitetään voimakkaasti. Jäsenten omaehtoisen ammatillisen koulutuksen hankintaa tuetaan koulutustuen avulla, edistämällä ammatti- ja erikoisammattitutkintojen hyödyntämistä sekä jatkamalla työtä myynnin erikoisammattitutkinnon saamiseksi Suomeen.
Laaja-alainen
Ammatti- ja koulutusrakenteissa sekä työelämässä tapahtuvat muutokset haastavat ammatillisen järjestäytymisen. Liittoon ei liitytä enää perinteen tai tavan vuoksi. Ammatillinen yhteenkuuluvuus ja hyötynäkökohdat korostuvat jäsenyyden markkinoinnissa ja jäsenpidossa. Jäsenten keskinäinen verkottaminen edistää jäsenyyden arvostusta sekä auttaa jäseniä ammatillisen kehittymisen lisäksi löytämään piilotyöpaikkoja.
SMKJ:n painoarvo suomalaisessa yhteiskunnassa perustuu jäsenmäärään, jäsenten menestymiseen työmarkkinoilla, liiton asiantuntijoiden ja päättäjien yhteistyökykyyn, liiton asiantuntijarooliin ja ennakkoluulottomaan toimintaan.
Liiton vahvuus on rekrytointi, joka ulottuu kaikille yrityselämän eri sektoreille. Se takaa laajan jäsenpohjan. SMKJ tarjoaa järjestäytymisvaihtoehdon kaikille myynnin, markkinoinnin ja oston ammattilaisille ammattiasemasta tai koulutustasosta riippumatta. Liiton on edelleen vahvasti panostettava jatkuvaan markkinointiin ja jäsenhankintaan.
Erilaiset jäsenryhmät otetaan huomioon kaikessa toiminnassa. Niitä ovat esimerkiksi naiset, eläkeläiset, yrittäjät, nuoret ja varttuneet työssä olevat.
Ennakkoluuloton
Yrittäjäjäsenet ovat samanarvoisia jäseniä työsuhteessa olevien kanssa. Yrittäjäasemassa tehtävän myyntityön erityisvaatimukset tulee ottaa riittävästi huomioon liiton toiminnassa ja palveluissa.
Jäsenetuja ja palveluja kehitetään jäseniltä saatavan käyttäjäpalautteen perusteella ja yhdessä kaupallisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Yhteistyökumppaneiden on oltava valmis riittävään jäsenille suuntautuvaan markkinointipanostukseen.
Eläkeläisjäsenyyttä jatketaan pitämässä yllä ammattikunnan yhtenäisyyttä ja tarjotaan valikoituja jäsenetuja eläkkeelle siirtymisen jälkeenkin.
Opiskelijajäsenyyden tavoitteena on työmarkkinatietouden lisääminen sekä jäsenmäärän kasvattaminen. Liiton opiskelijajäsenyys tarjoaa opiskelijalle kanavan saada kohtuullisella jäsenmaksulla tietoa myynti- ja markkinointialasta ja sen kehittymisestä jo opiskelun aikana sekä saada valikoituja jäsenetuja.
Dynaaminen
On pidettävä esillä työajan yksilöllisen ja työntekijän tarpeet huomioonottavan joustavuuden ongelmia.
On huolehdittava työkyvystä, työterveydestä ja työympäristön laadusta. Perusteettomat sukupuolten väliset palkkaerot eivät ole hyväksyttäviä.
Naisten osuutta yhdistysten ja liiton luottamustehtävissä pyritään kasvattamaan vastaamaan naisten määrää liiton jäsenistössä eli vähintään neljäsosaan.
Yleissitovien työehtosopimusten sijasta tutkitaan tarpeita ja mahdollisuuksia yrityskohtaisten sopimusjärjestelmien kehittämiseksi. Yhteyksiä työnantajayrityksiin ja työnantajaliittoihin lisätään.
Työn tavoitteellisuudesta ja tavoitteiden saavuttamisesta palkitseminen yleistyy. Liiton on huolehdittava jäsentensä palkka- ja palkitsemisjärjestelmien malleista, joissa provisio- ja bonusjärjestelmät ovat oikein ja yksilön tarpeita kunnioittaen suhteutettu palkkaukseen.
Yrityskontaktit luodaan ja työn- ja edustusvälityspalvelujen myynti yritysasiakkaille tapahtuu Agentprof –markkinointiorganisaation kautta. Jäsenille työnvälitys, edustusvälitys ja urakehityspalvelut säilyvät maksuttomina jäsenetuina.
Turvallinen
Ammatillisuus ja ammatti-identiteetti korostuvat ja henkilökohtaiset ammatilliset kehittymismahdollisuudet liiton jäsenenä nousevat ura-ajattelussa keskeisiksi.
Keskeinen keino tukea jäseniä muutoksissa on pitää huolta ikääntyvien myynnin, markkinoinnin ja oston ammattilaisten työkunnosta, osaamisesta ja muutosvalmiudesta. Ikäsyrjinnän poistaminen on tärkeä tehtävä.
Työttömyys merkitsee sosiaalista turvattomuutta vielä monelle jäsenelle ainakin lyhyinä jaksoina. Ammattikunnan työttömyys tuskin laskee pysyvästi alle viiden prosentin mutta saattaa kausittain ylittää sen paljonkin.
Työssä viihtymiseen vaikuttavat ihmisjohtaminen, asiajohtaminen, tuloksentekokyky ja työyhteisön kehittäminen. Työmotivaation pohjana on työn sisältö ja hyvä organisointi. Tuloksellista työntekoa tukee terve ja turvallinen työympäristö, joka on avain jaksamiseen.
JÄRJESTÖN KOKONAISUUDEN HALLINTA JA TOIMINTA
Osaava
Myynnin ja markkinoinnin yrittäjien palkkiotasoselvitys tehdään joka kolmas vuosi sekä myynti&markkinointi-lehden lukija- ja ilmoitustutkimus vuosittain.
Toimialakohtaisia jäsenselvityksiä jatketaan muutostrendien havaitsemiseksi ajoissa. Työttömyyden muutoksia seurataan valtakunnallisesti ja alueellisesti.
Liiton ja sen yhteistyökumppaneiden asiakastyytyväisyysmittauksia kehitetään ja tihennetään. Erilaisille jäsenryhmille tarjotaan eriytyneitä jäsenpalvelupaketteja yleisen tarjonnan lisäksi.
SMKJ:n jäsenkunnasta voidaan tunnistaa nykytilaan tyytyväisten ryhmä, vain taloudellista turvaa ja edunvalvontaa etsivät, etuja ja palveluja arvostavat sekä vielä nykyistäkin enemmän jäsenyydeltä odottavat.
Kaikkia näitä asiakassegmenttejä on palveltava hyvin. Niiden erityistarpeet on tunnistettava ja muuttuviin tarpeisiin on vastattava.
Asiantunteva
Liitto on tärkeä vaikuttaja. Sen henkilöstöä ja luottamusmiehiä osallistuu erilaisiin yhteistyöhankkeisiin ja kehitystoimintaan tunnustettuina asiantuntijoina.
Liiton jäsenet ovat omien organisaatioittensa asiantuntijoita asiakastyössä. Tähän liittyen liiton toiminta kohdistuu paitsi jäsenistönsä ammatillisten valmiuksien ylläpitoon ja lisäämiseen myös jäsenten asiantuntijaroolin korostamiseen eri kontakteissa ja julkisilla foorumeilla.
Jäsenistö on työnantajilleen ja omille organisaatioilleen merkittävä tuloksentekijä ja työllistymisen edistäjä, monitaitoinen ammattilainen sekä asiakkuuksien ja hyvinvoinnin rakentaja.
Ammatillisen aikakauslehden, myynti&markkinointi, sisältöön ja ulkoasuun kiinnitetään riittävästi huomiota ja sen resursseista huolehditaan hyvin. Lehden jakelua ja myyntiä kehitetään edelleen.
Oma lehti on merkittävä jäsenetu, yhtenäisyyden luoja ja ammatillisen kehittymisen foorumi.
Lehden kehittäminen on mahdollista vain kunnollisilla henkilö- ja talousresursseilla. Menestyvä ilmoitusmyynti, josta vastaavat siihen erikoistuneet yritykset, on hyvin tärkeää lehden menestykselle ja vähentää paineita jäsenmaksuun.
Yhteistyöhakuinen
Yhteistyötä auto- ja tiealan järjestöjen, poliittisten päättäjien sekä verohallituksen ja valtiovarainministeriön kanssa tehdään asiantuntijapohjalta.
SMKJ on aktiivinen Auto- ja tiefoorumissa. ATF kokoaa 28 yhteiskunnan eri tahoja edustavan järjestön yhteisen näkemyksen tienpidosta ja autoilun verotuksesta sekä vaikuttaa valtion budjetin tiemäärärahoihin.
Pohjoismaista pidetään työyhteyksiä Norjan, Ruotsin ja Tanskan myyntimiesjärjestöihin.
Laaja-alainen
SMKJ toimii liikkuvaa työtä ja yksilöllisiä työsopimuksia tekevien toimihenkilöiden puolesta ja hakee tukea tavoitteilleen liitoista, joissa on vastaavassa asemassa olevia jäseniä.
Akavan ja akavalaisen ylempien toimihenkilöiden YTN:n kanssa vaikutetaan verottomiin kulukorvauksiin ja luontoisetujen verotukseen sekä jäsenten työllistymiseen liittojen työnvälitysten yhteismarkkinoinnilla.
Toimiala- ja yrityskohtaisella toiminnalla hankitaan lisää jalansijaa ja tunnettuutta yrityksissä ja samalla työnantajakentässä.
Liitto lisää yhteyksiään erilaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä edustaviin poliittisiin päättäjiin sekä eri medioiden talous- ja työmarkkinatoimittajiin.
Liitto lisää verkottumista myynti- ja markkinointityötä ja yrittäjyyttä edistävien yrittäjäjärjestöjen, alan oppilaitosten, toimialajärjestöjen sekä muiden aatteellisten ja ammatillisten järjestöjen kanssa. Järjestö hakee verkottumisen avulla keinoja tuoda esille myynti- ja markkinointityötä, myyntiyrittäjyyttä sekä myyntityön tärkeyttä työpaikkojen synnyttäjänä. Lisäksi verkoston avulla viedään tätä tietoa alan oppilaitoksiin. Lisäksi verkoston avulla edistetään hanketta saada myynnin erikoisammattitutkinto Suomeen.
Ennakkoluuloton
Jäsentutkimusten mukaan liitolta odotetaan erityisesti toimia työuupumuksen ehkäisemiseksi ja työssä jaksamisen edistämiseksi. Jäsenten odottama kehittämiskohde on myös myynnin ja markkinoinnin imagon edelleen kohottaminen. Liitto toimii ennakkoluulottomasti ja kaikki uudet ratkaisumallit huomioon ottaen näissä tärkeissä kysymyksissä.
Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen mahdollisuuksia on parannettava työaikajärjestelyin ja säännöksin. Alakohtaisesti on erilaisia tarpeita työn ja työntekijän vaatimukset huomioon ottavaan työajan joustavoittamiseen.
Nämä aiheet sekä uralla ja ammatissa kehittyminen ovat liiton viestinnän ja julkisuuskampanjoiden keskeiset aiheet.
Havaittuja epäkohtia otetaan aina tarvittaessa esille. Liiton viestinnän keskeinen periaate on kuitenkin myönteisten asioiden korostaminen ja ammatissa viihtymiseen ja menestymiseen liittyvien tekijöiden esille nostaminen.
Nykyaikainen
SMKJ:n edunvalvonnan ja jäsenpalvelun kulmakivi on vuosittainen työmarkkinatutkimus. Jäsenet käyttävät jatkuvasti tutkimuksen tuloksia ansiovertailujen ja palkkaneuvottelujensa pohjana. Uusimmat palkkatiedot ovat aina myös liiton internetpalvelussa.
Vain omalla tutkimustoiminnalla saadaan tietoja alan markkinapalkoista, palkkausperusteista ja tulevaisuudennäkymistä sekä työajoista ja matkustamisesta. Ilman luotettavaa tutkimustietoa palkkaneuvonta on mahdotonta eikä esimerkiksi ammattikunnan verotukseen liittyvillä lobbaustapaamisilla ole uskottavaa pohjaa.
Myös liiton jäsenpalvelujen ja jäsenetujen kehittämisen kannalta työmarkkinatutkimuksen kautta joka vuosi saatu asiakaspalaute on ensiarvoisen tärkeää.
Yrityskohtainen toiminta sisältää jäsenryhmien tapaamista ja ongelmatilanteissa olevien jäsenten tai jäsenryhmien ohjaamista SMKJ:n tarjoamien neuvonta-, oikeus- tai työnvälityspalvelujen piiriin.
Menestyvä
Liitto pitää yllä korkeatasoista jäseniä ja liiton toimintaa hyvin palvelevaa tutkimus- ja selvitystoimintaa. Sitä tehdään pääosin internetin kautta, mutta liitto käyttää myös muita, tarpeellisiksi katsottuja tiedonhankintamenetelmiä. Yhtenä liiton tärkeänä tehtävänä on luotaus, yhteiskunnallisen kehityksen seuranta ja erilaisten signaalien tulkitseminen. Tämä helpottaa reagointia ja dynaamisen toimintakyvyn säilyttämistä.
Liitto kasvattaa jäsenmääräänsä ja pitää huolen, että on toimialallaan aina ensimmäinen valinta alan uusille ammattilaisille.
SMKJ voi toimia tehokkaasti vain, jos sillä on riittävästi jäseniä ja jäsenmaksun taso on kilpailukykyinen. Kiinteään jäsenmaksuun perustuvan talouden on oltava vakaalla pohjalla, jotta järjestö selviää ilman pitkäaikaista luotonottoa yllättävistäkin toimintaympäristön muutoksista.
Liittokokouskauden jäsenmäärätavoite on 30 000 jäsenen jäsenmäärän ylittäminen.
SMKJ:n ottaa huomioon myös sen, että jäsenistö on tärkeä suomalaisen yhteiskunnan voimavara ja työelämän vastuullinen osaajajoukko. Yksi järjestön jäsen työllistää erilaisissa myynnin ja markkinoinnin tehtävissä monta muuta organisaationsa jäsentä. Myynti ja markkinointi on yritysten keskeinen menestyksen avain.
SMKJ:N BRÄNDI
Edellä on SMKJ:n toimintalinja 2009 – 2013 nykyaikaisen brändiajattelun valossa esitettynä. Brändäys tarkoittaa, että SMKJ:n tavoitteet on määritelty bränditavoitteiksi, joiden kautta SMKJ:n strategia ilmaistaan. Toimintalinja sinänsä ei muutu erilaiseksi kuin mitä siitä päätetään ja on päätetty. Toimintalinja vain esitetään uudella tavalla. Toivottavasti entistäkin selkeämmin ja havainnollisemmin.
Brändinä tarkastellen SMKJ voi määritellä eri tavoitteensa sisäisiin ja ulkoisiin tavoitteisiin ja hakea näille tavoitteille brändin mukaisen ryhmityksen. Seuraavan kirjoitustyön on tehnyt yhdessä SMKJ:n kanssa Asmo Kärkkäinen, Mimes Corporate Advisor Oy.
Mitä brändi on?
Brändiajattelu on kehittynyt nopeasti viime vuosina. Yhä useammin brändäys koskee koko yhteisöä, toiminta kohdistuu yhteisökuvaan ja yhteisön tekoihin ja prosessia hallitaan kokonaisviestinnällisesti. Monitahoiset yhteisöt (kuten SMKJ) hakevat synergiaetua ja -voimaa kokonaisbrändistä.
Brändi on yhteinen selkänoja, jonka varassa pärjätään nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa. Brändi on mielikuvallinen ja toiminnallinen kokonaisuus.
teko on brändin vahvin ja samalla haavoittuvin osa. SMKJ:n brändin vahvuus perustuu pitkäjännitteiseen työhön - tekoihin.
Tekojen on SMKJ:ssä perustuttava yhteisiin arvoihin sekä selvään käsitykseen SMKJ:n brändistä, sen olemuksesta ja tavoitteista. Tekoja ovat kaikki työt ja toimet, joita päivittäin teemme, niin jäseninä kuin luottamus- ja toimihenkilöinä.
kuva antaa ihmisille mielikuvan silmien kautta ja vaikuttaa näin kaikkein nopeimmin ja vahvimmin ihmisten tunteisiin.
Brändin onnistumisen ja säilymisen kannalta on erittäin tärkeää, että SMKJ:n kuva on yhtenäinen. Liikemerkki, logo, muu grafiikka ja niin edelleen ovat kaikki osa SMKJ:n kuvaa.
sana luo mielikuvia ja mielleyhtymiä kuten kuvakin.
Brändin mukaiset mielikuvat ja merkitykset on sijoitettava puheeseen, tekstiin ja kuvaan siten, että brändin mukaiset mielleyhtymät nousevat mieleen.
Kuvan, teon ja sanan välillä ei saa olla ristiriitaa. Kaikkien on oltava yhdensuuntaisia ja tuettava toisiaan. Tekojen pitää olla kuvassa ja sanassa annettujen lupausten mukaisia.
Brändi on tunneasia.
SMKJ:n arvot
Toimintalinjan esityksen kehittämisessä on nähty välttämättömäksi määritellä SMKJ:n
- toimiston arvot
- liittoarvot
- toiminnalliset arvot eli bränditavoitteet
Bränditavoitteet ovat toiminnallisia arvoja ja ne eivät voi olla ristiriidassa liiton muiden arvojen kanssa.
Toimiston ja liiton arvot
- Luottamus ja arvostus
- Yhtenäisyys
- Palvelu
- Ammatillisuus
- Monipuolisuus
- Osaaminen
- Yhteisöllisyys
- Luottamus
- Turvallisuus
- Hyvinvointi
Bränditavoitteet - toiminnalliset arvot
SMKJ:n bränditavoitteet on esitettävä kahdesta näkökulmasta:
- liitto kohtaa jäsenet ja suuntaa palvelunsa ja toimintansa heihin - jäsenistö
- liitto kohtaa toimintaympäristön ja sen vaikuttajat - kokonaisuus
Hahmotamme tilannetta Kaksoisbrändin avulla (Mimes Corporate Advisor Oy)
Järjestön jäsenistöön kohdistuvat bränditavoitteet ovat:
- Palveleva
- Asiantunteva
- Laaja-alainen
- Ennakkoluuloton
- Dynaaminen
- Turvallinen
Liiton kokonaisuuteen kohdistuvat bränditavoitteet ovat:
- Osaava
- Asiantunteva
- Yhteistyöhakuinen
- Laaja-alainen
- Ennakkoluuloton
- Nykyaikainen
- Menestyvä
Kaikki edellä olevat bränditavoitteet perustuvat liiton arvoihin.

