Ongelmatilanteet
- Viimeksi päivitetty 09.01.2012 klo. 09:00
Sunnuntaisin, maanantaisin ja kuukauden vaihteessa sähköisen jatkohakemuksen vastaanottokuittaus saattaa kestää pitkään varsinkin hitailla Internet-yhteyksillä. Tämä johtuu siitä, että järjestelmässä on paljon käyttäjiä yhtä aikaa. Odottele rauhassa.
Työttömyyskassan työntekijät eivät itse ylläpidä eMMA-palvelua, mutta he voivat välittää tiedot mahdollisista ongelmista eteenpäin ylläpidolle. Mitä tarkemmat tiedot he saavat (päivämäärä, kellonaika, virheilmoituksen sisältö jne.), sen parempi.
Voi myös olla, että järjestelmä ei toimi esimerkiksi huoltotöiden tai versionvaihdosten aikana. Muista seurata Ajankohtaista-sivun tiedotteita.
Tarvittaessa ota yhteys palvelun toimittajaan eli siihen operaattoriin, kenen kanssa olet tehnyt sopimuksen internet -yhteyden käytöstä. Seuraavssa joitakin "vinkkejä".
Toiminnan edellytyksenä ovat palvelua käyttävän asiakkaan koneella
1. toimiva Internet-verkkoyhteys,
2. WWW-selain.
Sähköisen asioinnin lomakkeet on tuotekehityksessä testattu toimiviksi seuraavilla sovellus- ja käyttöjärjestelmäversioilla (muutkin voivat toimia, ulkoasu saattaa vaihdella käyttöjärjestelmästä ja selaimesta riippuen mutta toimivuutta ei voi taata):
1. Palvelu on testattu Windows 2000 ja Windows XP käyttöjärjestelmillä
2. Testatut selaimet:
a. Microsoft Internet Explorer 6.0 tai uudempi
b. Mozilla 1.6. tai uudempi (entinen Netscape).
Selaimen tietoturva-asetukset ja niiden muuttaminen
Jos selaimen tietoturva-asetukset estävät lomakkeiden näkymisen, täytyy tietoturva-asetukset muuttaa sopiviksi. Lisää verkkopalvelin sivu luotetuksi Internet Explorerin menuvalinnasta:
1. Tools (Työkalut)
2. Internet Options (Internet-asetukset)
3. Security (Suojaus) -välilehdeltä valitsemalla kohta Trusted sites (Luotetut sivustot) ja sieltä jälleen Sites (Sivustot) -painike. Kohtaan 'Lisää tämä Web-sivusto vyöhykkeeseen' laita osoite: https://mmatk.smkj.fi/webtytti/public (huomaa https-alku!).
Toistaiseksi kaikki selaimen tietoturva-asetusten ongelmat on pystytty hoitamaan tällä asetuksella.
Palomuuri tai virustorjunta
Lomakkeiden avautuminen saattaa estyä käyttäjän koneen palomuuri- tai virustorjunta-asetusten takia. Tässä tapauksessa pyydetään sulkemaan palomuuri- tai virustorjunta-ohjelma kokeilun ajaksi. Muista palauttaa ohjelmat takaisin käyttöön!
Välityspalvelin (proxy)
Välityspalvelin (proxy) ei jossain tapauksessa päästä pyyntöjä tai vastauksia läpi. Kokeile ottaa selaimen käyttämä välityspalvelin pois päältä. Välityspalvelin poistetaan käytöstä (ohjeet Internet Explorerille):
1. Tools (Työkalut)
2. Internet Options (Internet-asetukset)
3. Connections (Yhteydet)
4. LAN Settings (Lähiverkko) -valinnan kautta. Poista mahdollisesti päällä oleva 'Use a proxy server' ('käytä välityspalvelinta verkossa') –rasti.
Ongelmatilanteet
Tarvittaessa ota yhteys palveluntarjoajaan esimerkiksi asetusten osalta. Palveluntarjoaja ei ole työttömyyskassan toimihenkilö vaan se toimittaja, jonka kanssa olet tehnyt sopimuksen internet-yhteyden käytöstä eli teleoperaattori.
Jos järjestelmä on ns. alhaalla, kassa saa yleensä tiedon siitä välittömästi. Tällöin teemme parhaamme asiantilan korjaamiseksi. Tällaisessa tilanteessa emme pysty vastaamaan kaikkiin samaa asiaa koskeviin viesteihin.


