Kassan säännöt

MYYNNIN JA MARKKINOINNIN AMMATTILAISTEN TYÖTTÖMYYSKASSAN SÄÄNNÖT
 
I LUKU
KASSAN TOIMIALA

1 §

Kassan nimi on Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten työttömyyskassa, jonka ruotsinkielinen nimi on Arbetslöshetskassa för yrkesutövare inom försäljar- och marknadsförarproffsen. Jäljempänä näissä säännöissä sitä kutsutaan kassaksi.

Kassan toiminta-alueena on koko maa ja sen kotipaikkana Helsingin kaupunki.

Kassa on keskinäisen vastuun perusteella toimiva yhteisö, jonka tarkoituksena on työttömyysturvalaissa tarkoitetun ansiopäivärahan sekä muiden kassan toimialaan kuuluvien lakisääteisten etuuksien järjestäminen jäsenilleen kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.
 
II LUKU
JÄSENYYS

2 §
Jäsenyyden ehdot, jäsenyyden hakeminen ja alkaminen
 
Kassan jäseneksi pääsee jokainen työttömyysturvalain soveltamisalaan kuuluva palkkatyöntekijä, joka ei ole täyttänyt 68 vuotta ja joka työskentelee teollisuuden tai palveluiden myyntitehtävissä tai muussa osto- tai markkinointitehtävässä. Kaupan alalla työskentelevä henkilö pääsee kassan jäseneksi, jos hänen työhönsä kuuluu myyntitehtävien lisäksi tai sen sijaan joko osto- tai markkinointitehtäviä työnantajansa myynnin edistämiseksi. Samoin kassan jäseneksi pääsevät palkkatyöntekijät, jotka työskentelevät sellaisten yhteisöjen palveluksessa, joiden varsinaisena tarkoituksena on valvoa edellä tässä §:ssä mainittujen henkilöiden etuja työ- ja virkasuhteessa tai edustaa näitä muutoin.

Palkkatyöntekijänä pidetään sellaista palkansaajaa, jonka toimeentulon on katsottava perustuvan toiselle tehtävästä työstä saatavaan palkkatuloon.

Kassan jäsen ei saa samanaikaisesti olla jäsenenä toisessa työttömyyskassassa.

Kirjallinen hakemus kassan jäseneksi pääsemisestä on toimitettava työttömyyskassaan. Jäseneksi ottamisesta säädetään sääntöjen 17 ja 18 §:ssä.

Kassan jäsenyys alkaa siitä päivästä, josta alkaen henkilö on maksanut jäsenmaksunsa, kuitenkin aikaisintaan siitä päivästä, jona kirjallinen jäsenhakemus on saapunut työttömyyskassaan.
 
3 §
Kassasta eroaminen

Työttömyyskassan jäsenyyttä koskeva eroilmoitus on toimitettava kirjallisesti työttömyyskassaan.
Kassan jäsenyys päättyy kuitenkin viimeistään sen kalenterikuukauden lopussa, jolloin jäsen täyttää 68 vuotta.

4 §
Huomautus, varoitus ja kassasta erottaminen

Kassan hallitus voi jäsentä kuultuaan antaa huomautuksen tai varoituksen taikka erottaa jäsenyydestä sen,

1) joka jäseneksi liittyessään on antanut vääriä taikka harhaanjohtavia tietoja;

2) joka vilpillisesti on ilmoittanut väärin tai salannut jonkin ansiopäivärahan tai muun kassan maksaman etuuden saamiseen tai niiden suuruuteen vaikuttavan seikan; sekä

3) joka kieltäytyy noudattamasta kassan sääntöjä tai kassan hallituksen antamia ohjeita.

Jos jäsen laiminlyö jäsenmaksun maksamisen 12 kuukauden ajalta siitä, mihin se kohdistuu, voidaan hänet erottaa siitä päivämäärästä, josta lukien jäsenmaksu on maksamatta.

Kassa voi erottaa jäsenyydestä sen, joka pysyvästi on siirtynyt pois ammatista tai työalalta, joka kuuluu kassan toiminnan piiriin.

Pysyvästi kassan toiminnan piiristä siirtymiseksi katsotaan myös yli 18 kuukauden ajan kestävä työttömyysturvalain 1 luvun 6 §:ssä tarkoitettu yritystoiminnan harjoittaminen.

Edellä 2 ja 3 momentissa mainituissa tilanteissa päätöksen voi tehdä hallituksen sijaan kassan johtaja.

5 §
Uudelleen liittyminen

Jos jäsen kassasta erottuaan kuukauden kuluessa liittyy toiseen kassaan, jäsenen hyväksi lasketaan hänen työssäoloaikansa ja jäsenenä oloaikansa edellisessä kassassa työttömyyskassa- ja työttömyysturvalaissa säädetyllä tavalla.

Jos kassasta erotettu jäsen hyväksytään uudelleen jäseneksi, hänen hyväkseen ei lueta hänen aikaisempaa työssäoloaikaansa eikä jäsenenä oloaikaansa kassassa eikä aikaisemmin suorittamiaan jäsenmaksuja.

6 §
Jäsenmaksut

Työttömyyskassan jäsen on velvollinen maksamaan jäsenyysajaltaan jäsenmaksua, joka on Finanssivalvonnan vuosittain vahvistama euromäärä vuodessa. Jäsenmaksu on maksettava yhdellä kertaa.

Jäsenmaksu on maksettava kassan hallituksen määräämällä tavalla sen vuoden aikana, johon se kohdistuu.

Eronneella tai erotetulla jäsenellä ei ole oikeutta saada takaisin kassalle suorittamiaan maksuja, jotka kohdentuvat eroamis- tai erottamisajankohtaa edeltävään aikaan.

Jäsen ei voi vapautua jäsenmaksusta.

III LUKU
ANSIOPÄIVÄRAHAA JA MUUTA ETUUTTA KOSKEVAT EHDOT

7 §
Etuudet

Työttömyyskassa myöntää ansiopäivärahaa kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.

Lisäksi kassa myöntää laissa kassan maksettavaksi säädettyjä muita etuuksia niihin oikeutetuille työttömyyskassan jäsenille voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.

8 §
Etuuksien hakeminen ja maksaminen

Ansiopäivärahaa ja muuta kassan maksamaa etuutta on haettava kassalta kolmen kuukauden kuluessa siitä päivästä lukien, josta sitä halutaan maksettavaksi. Etuuden myöntämisestä tai epäämisestä kassa antaa kirjallisen päätöksen.

Kassan maksamat etuudet myönnetään ja maksetaan niitä koskevan lainsäädännön mukaisesti.

Mahdolliset jäsenmaksurästit voidaan vähentää etuuksia maksettaessa.

IV LUKU
KASSAN HALLINTO

9 §
Hallintoelimet

Kassan hallintoelimet ovat kassan jäsenten kokous, valtuuskunta ja hallitus.

Kassan hallintoelinten jäsenien tulee olla työttömyyskassan jäseniä. Mikäli tämä edellytys lakkaa, päättyy asianomaisen henkilön toimikausi hallintoelinten jäsenenä.

Jos hallintoelinten jäsen siirtyy pois kassan työalalta, eläkkeelle taikka eroaa tai erotetaan kassasta, on hänen erottava hallintoelimistä.
 
10 §
Kassan kokous

Kassan ylintä päätäntävaltaa käyttää kassan jäsenten kokous.

Kassan kokoukset ja ylimääräiset kokoukset kutsutaan koolle sääntöjen 20 §:ssä määrätyllä tavalla. Kokouskutsussa tulee mainita kokouksessa käsiteltävät asiat.

Kokouksen tarkemman ajan ja paikan määrää kassan hallitus.

Kassan kokouksessa kullakin läsnä olevalla kokousedustajalla on yksi ääni. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaali arvalla, mutta muissa asioissa tulee päätökseksi se mielipide, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt.

Aloiteoikeus on kassan hallituksella.

Kassan kokouksen kutsuu koolle kassan hallitus.

11 §
Kassan varsinainen kokous

Kassan varsinainen kokous pidetään joka toinen vuosi kesäkuun loppuun mennessä.

Varsinaisessa kokouksessa:

1) valitaan jäsenten keskuudesta kokouksen puheenjohtaja;

2) määrätään valtuuskunnan jäsenmäärä;

3) toimitetaan valtuuskunnan jäsenten vaali ja valitaan vähintään kaksi tilintarkastajaa;
tilintarkastajan on oltava KHT-tilintarkastaja tai KHT-yhteisö taikka HTM-tilintarkastaja tai HTM-yhteisö. Jos tilintarkastajaksi on valittu yhteisö, varamiehiä ei valita.

4) määrätään valtuuskunnan ja hallintoelinten jäsenten ja tilintarkastajien palkkiot;

5) käsitellään hallituksen esittämät muut asiat ja aloitteet; sekä

6) käsitellään muut kokouskutsussa käsiteltäväksi ilmoitetut asiat.

Kokouksessa valittujen tilintarkastajien ja valtuuskunnan jäsenten toimikausi alkaa heti ja kestää seuraavaan kassan kokoukseen saakka.

Muita kuin edellä mainittuja asioita ei saa ottaa kokouksessa lopullisesti päätettäväksi.

12 §
Kassan ylimääräinen kokous

Kassan ylimääräinen kokous on pidettävä:

1) kun kassan hallitus katsoo sen tarpeelliseksi;

2) kun Finanssivalvonta tai tilintarkastajat, jos heidän suorittamansa tilintarkastus antaa siihen aihetta, sitä vaativat; tai

3) kun vähintään kymmenesosa jäsenistä sitä kirjallisesti vaatii määrätyn asian käsittelemiseksi.

Jos kassan jäsenten lukumäärä on vähentynyt alle 8.000, on kassan hallituksen viipymättä kutsuttava ylimääräinen kokous päättämään, onko kassan toimintaa jatkettava tai ei, ja mihin toimenpiteisiin näissä tapauksissa on ryhdyttävä.

Ylimääräisen kassan kokouksen kutsuu koolle kassan hallitus, joka määrää tarkemmin kokouksen ajan ja paikan. Ylimääräinen kokous on kutsuttava koolle kuuden (6) viikon kuluessa vaatimuksen esittämisestä.

Jos kassan hallitus ilman laillista syytä kieltäytyy kutsumasta kassan ylimääräistä kokousta koolle, on Finanssivalvonnan toimitettava kutsu.

Kokouskutsussa on ilmoitettava käsiteltävät asiat. Muita kuin kokouskutsussa mainittuja asioita ei saa kokouksessa ottaa lopullisesti päätettäväksi.

13 §
Kassan valtuuskunta

Kassan valtuuskuntaan kuuluu vähintään 8 ja enintään 10 varsinaista jäsentä. Jäsenille valitaan 4 yleisvarajäsentä, jotka kassan kokous valitsee.

Valtuuskunnan toimikausi kestää kassan kokouksen suorittamasta valinnasta seuraavaan valintaan.

14 §
Valtuuskunnan tehtävät

Valtuuskunnan varsinainen kokous on pidettävä joka vuosi huhtikuun loppuun mennessä.

Valtuuskunnan kokouksessa on:

1) valittava valtuuskunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja;

2) esitettävä edellisen tilikauden toimintakertomus, tuloslaskelma, tase ja tilintarkastuskertomus;

3) vahvistettava edellisen tilikauden tilinpäätös;

4) päätettävä niistä toimenpiteistä, joihin hallinto ja talous antavat aihetta;

5) päätettävä tilikauden tuloksen käsittelystä;

6) päätettävä vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja kassanjohtajalle;

7) määrättävä jäsenmaksun perusteet;

8) valittava kaksivuotiskaudeksi kolme hallituksen jäsentä, joista yksi hallituksen puheenjohtajaksi, ja kolme yleisvaramiestä, sekä

9) käsiteltävä muut kokouskutsussa käsiteltäväksi ilmoitetut asiat.

Kassan hallituksella on aloiteoikeus muihin kokouksessa käsiteltäviin asioihin.

Valtuuskunnalla on oikeus valita tilintarkastaja toimikauden loppuun, mikäli hän eroaa tai tulee pysyvästi estyneeksi hoitamaan tehtäviään.

Muita kuin edellä mainittuja asioita ei saa ottaa kokouksessa lopullisesti päätettäviksi.

15 §
Kassan hallitus

Kassan hallitus edustaa kassaa ja hoitaa ne kassan asiat, joita laissa tai kassan säännöissä ei ole määrätty kassan muiden hallintoelinten hoidettavaksi.

Hallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi kaksi jäsentä sekä kolme yleisarajäsentä, joiden tulee olla 18 vuotta täyttäneitä kassan jäseniä. Hallituksen sihteerinä toimii kassan johtaja.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan.

Hallituksen toimikausi kestää siitä kokouksesta, jossa se on valittu siihen saakka, kunnes uusi hallitus on
astunut toimeensa.

Jos hallituksen jäsenen tehtävä tulee kesken toimikautta avoimeksi tai jos hallituksen jäsen menettää kelpoisuutensa toimeen kesken toimikauden, hänen tehtäviään hoitaa varajäsen kunnes valtuuskunta valitsee uuden hallituksen jäsenen. Jos hallituksen puheenjohtajan tehtävä tulee kesken toimikauden avoimeksi tai jos hallituksen puheenjohtaja menettää kelpoisuutensa toimeen kesken toimikauden, hänen tehtäviään hoitaa varapuheenjohtaja ja varajäsen toimii hallituksen jäsenenä, kunnes valtuuskunta valitsee uuden puheenjohtajan.

16 §
Hallituksen toiminta

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta.

Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja kaksi jäsentä on paikalla.

Hallituksen päätökseksi tulee se mielipide, jota enemmistö on kannattanut. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni paitsi vaaleissa arpa.

Tehtäessä päätöstä varojen sijoittamisesta vaaditaan hallituksessa edellä mainitusta poiketen kahden kolmasosan määräenemmistö.

Hallituksen kokouksessa on pidettävä pöytäkirjaa ja se tarkastetaan viimeistään seuraavassa hallituksen kokouksessa.

17 §
Hallituksen tehtävät

Hallituksen tehtävänä on:

1) valvoa, että kassan asioita hoidetaan lain, kassan sääntöjen ja kassan kokouksen päätösten ja sen vahvistamien toimintaohjeiden mukaisesti;

2) ottaa ja erottaa kassan jäsenet ottaen huomioon, mitä edellä 2 §:ssä todetaan jäsenhakemuksen vastaanottamisesta ja 4 §:ssä jäsenyydestä erottamisesta;

3) hyväksyä työttömyyskassan sijoitussuunnitelma ja päättää varojen sijoittamisesta;

4) huolehtia kassan sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan järjestämisestä;

5) määrätä tarvittaessa päivärahojen maksamisessa noudatettavista periaatteista;

6) ottaa ja erottaa kassanjohtaja ja muut toimihenkilöt, määrätä heidän toimenhoidonsa ehdoista ja tarvittaessa valita kassan johtajan sijainen;

7) antaa kassan ja valtuuskunnan kokouksille kirjallinen lausunto ehdotuksista,
jotka tilintarkastajat tai kassan jäsenet tahtovat saattaa kokouksen käsiteltäväksi;

8) laatia tilinpäätös ja toimintakertomus sekä tehtävä esitys kassan ylijäämää tai
alijäämää koskeviksi toimenpiteiksi;

9) laatia seuraavalle vuodelle toimintasuunnitelma ja talousarvio;

10) toimittaa vuosittain Finanssivalvonnalle työttömyyskassalain mukainen
rahoitusosuuksia koskeva hakemus;

11) päättää 21 §:ssä mainittujen lainojen ottamisesta;

12) antaa tarvittaessa valtuuksia kassan nimen kirjoittamiseen;

13) tehdä vuosittain esitys Finanssivalvonnalle jäsenmaksun suuruudesta; sekä

14) päättää kaikista muista asioista, joiden osalta ei laissa, asetuksessa tai näissä säännöissä ole toisin määrätty.

18 §
Kassanjohtaja ja tehtävät

Kassan vastuunalaisena toimihenkilönä on kassanjohtaja.

Kassanjohtajan tehtävänä on:

1) valvoa etuuksien maksamista;

2) huolehtia hallituksen päätösten toteuttamisesta sekä taloushallintoon ja muuhun toimintaan kuuluvien asioiden hoitamisesta;

3) valmistella hallituksen kokouksissa käsiteltävät asiat, raportoida hallitusta tärkeimmissä kassan toimintaan ja talouteen liittyvistä tapahtumista ja panna täytäntöön hallituksen päätökset;

4) tehdä hallituksen sijasta päätös jäseneksi ottamisesta ja erottamisesta 4 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa;

5) edustaa kassaa ja käyttää sen puhevaltaa tuomioistuimissa ja muiden viranomaisten luona; sekä

6) toimittaa kaikki muut tehtävät, jotka hallitus hänen suoritettavakseen antaa.

19 §
Kassan nimen kirjoittaminen

Kassan nimen ovat oikeutettuja kirjoittamaan hallituksen puheenjohtaja tai kassanjohtaja tai muu hallituksen siihen valtuuttama henkilö.

Velkasitoumuksiin vaaditaan kuitenkin hallituksen puheenjohtajan tai kassanjohtajan sekä yhden muun hallituksen jäsenen nimet yhdessä.

Kun työttömyyskassan päätös annetaan tietojenkäsittelyä käyttäen, voidaan allekirjoitus merkitä koneellisesti.

20 §
Tiedonannot ja kokouskutsut

Kokouskutsu kassan kokoukseen sekä muut kassaa koskevat jäsenille tarkoitetut tiedonannot julkaistaan yhdessä tai useammassa jäsenten keskuuteen leviävässä lehdessä tai saatetaan hallituksen määräämällä muulla tavalla jäsenten tiedoksi vähintään kaksi (2) viikkoa ennen asianomaista määräpäivää.

Hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätös sekä tilintarkastuskertomus on vähintään viikon ajan ennen kassan valtuuskunnan kokousta pidettävä kassan jäsenten nähtävinä kassan toimistossa.

Varsinainen kokouskutsu toimitetaan kirjallisesti hallintoelinten jäsenille vähintään kaksi (2) viikkoa ennen asianomaista määräpäivää.

Kutsu ylimääräisen kassan kokoukseen on kuulutettava jäsenille hallituksen määräämällä tavalla vähintään kolme (3) päivää ennen kokousta.

21 §
Lainojen ottaminen

Kassan hallituksella on oikeus ottaa tilapäisiä lainoja ainoastaan ansiopäivärahan ja kassan maksamien muiden etuuksien suorittamista varten ja pitkäaikaisia lainoja toimitilojen hankkimista varten, milloin niitä varten ei ole varoja käytettävänä.

22 §
Tilikausi ja tilinpäätös

Kassan tilikautena on kalenterivuosi.

Hallituksen on laadittava kolmen kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä tilinpäätös, joka käsittää tuloslaskelman, taseen, liitetiedot ja toimintakertomuksen. Tilinpäätös ja siihen liittyvät asiakirjat on jätettävä tilintarkastajille tarkastettavaksi vähintään kuukautta ennen kassan valtuuskunnan kokousta.

Kassan tilejä ja hallintoa tarkastamaan valittujen tilintarkastajien on vähintään kahta viikkoa ennen valtuuskunnan kokousta toimitettava valtuuskunnalle osoitettu tilintarkastuskertomuksensa ehdotuksineen vastuuvapauden myöntämisestä tai kieltämisestä sekä viimeksi mainitussa tapauksessa erikseen tarpeellisiksi katsomistaan toimenpiteistä.

23 §
Rahastot

Kassan rahastona on tasoitusrahasto. Vuotuinen ylijäämä siirretään tasoitusrahastoon.

24 §
Vajauksen täyttäminen

Jos tilinpäätös osoittaa vajausta, käytetään sen kattamiseen tasoitusrahastosta enintään 50 %.

Ellei vajausta voida kattaa 1 momentissa mainitulla tavalla, vajaus katetaan työttömyyskassalain 21 ja 22 §:issä mainitulla tavalla työttömyyskassojen tukikassan varoista ja valtion varoista myönnettävällä lisäosuudella.

V LUKU
ERITYISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ

25 §
Työttömyyskassan valvonta

Työttömyyskassan valvontaviranomainen on Finanssivalvonta.

26 §
Säädösten muutokset ja kassan sääntöjen muuttaminen

Jos työttömyysturvalakia tai –asetusta tai työttömyyskassalakia tai muuta kassan toimialaan kuuluvaa lainsäädäntöä muutetaan, kassan hallituksella on oikeus tehdä näihin sääntöihin vastaavat muutokset.

Näiden sääntöjen muuttamiseen muussa kuin 1 momentissa mainitussa tapauksessa, taikka kassan purkamiseen muussa kuin 12 §:n 2 momentissa mainitussa tapauksessa vaaditaan, että asiasta on tehty päätös kassan kokouksessa vähintään kahden kolmasosan äänten enemmistöllä.

27 §
Varojen luovutus kassan purkautuessa

Jos kassa on päätetty purkaa tai se lakkautetaan, niin ne varat, jotka ovat jäljellä sitten, kun velat on maksettu ja muut sitoumukset täytetty, luovutetaan purkamispäätöksen tehneen kassan kokouksen määräysten mukaisesti kassan toimintaa lähellä olevalle järjestölle käytettäväksi kassan entiseen toimintapiiriin kuuluvien henkilöiden taloudellisen ja sivistyksellisen tason kohottamiseen.

Säännöt on hyväksytty 13.5.2011 kassan varsinaisessa kokouksessa ja vahvistettu Finanssivalvonnassa 13.6.2011

Tulosta