Ajankohtaista


Toimistomme on suljettu myös helatorstaita seuraavana perjantaina 18.5.2012.

Helatorstain vaikutus viikon 21 maksupäiviin:
- keskiviikko 23.5.2012 (ansioturva)
- perjantai 25.5.2012 (ansioturva, koulutustuki, vuorottelukorvaus)

Poikkeuksellisesti maanantai 21.5.2012 ei siis ole maksupäivä.


Muutos kassan aukioloaikaan 1.1.2012 alkaen
- Vuoden 2012 alusta työttömyyskassan päivittäinen aukioloaika on klo 9.00-15.00. Muina aikoina hakemukset ja muut asiakirjat voi jättää toimiston postilaatikkoon (oven vieressä rappukäytävässä).


Tehdyn raamisopimuksen vaikutus työttömyysturvaan:
Työmarkkinaosapuolet ovat tänään 28.11.2011 allekirjoittaneet raamisopimuksen. Hallitus on sitoutunut tukemaan työmarkkinaratkaisua raamisopimuksessa olevien kirjausten muodossa. Työttömyysturvan osalta raamiratkaisun toteutuminen tarkoittanee näin ollen seuraavia muutoksia:

- Sovitellun päivärahan työaikaraja nousee 80 prosenttiin 1.1.2012 alkaen (nyk. 75 %).
- Lyhennetty työviikko vakinaistetaan 1.1.2012 alkaen. Tällöin lomautetuille, joiden työaikaa on lyhennetty yhdellä tai useammalla päivällä viikossa, maksetaan työttömyyspäivärahaa menetetyiltä työpäiviltä ilman sovittelua.
- Vuorottelukorvauksen leikkaukset peruutetaan ja vuorottelukorvaus säilyy entisessä tasossa.
- Ansiopäivärahan vähimmäismäärä nousee 1.1.2012 alkaen peruspäivärahan korotusosan verran. Ansiopäivärahan tulee tällöin olla vähintään yhtä suuri kuin mahdollisilla lapsikorotuksilla ja korotusosalla korotettu peruspäiväraha.
- Valtio osallistuu ansiopäivärahan kustannuksiin lomautusajalta vuosina 2012-2013.
- Lomakorvauksen jaksotus poistuu vuoden 2013 alusta. 


ETK ja Kela tiedottavat: Työttömälle oikeus vanhuuseläkkeeseen jo 62-vuotiaana lisäpäivien perusteella
Vuoden 2012 helmikuun alusta pitkäaikaistyötön voi saada vanhuuseläkkeen 62-vuotiaana ilman varhaisvähennystä. Vanhuuseläke voi koostua työeläkkeestä ja kansaneläkkeestä. Kansaneläkettä maksetaan, jos työeläkkeen määrä jää pieneksi.

Voit lukea koko tiedotteen täältä.
 


 Tärkeää! Muistathan hakemuksen lähetettyäsi tarvittaessa tarkistaa 2-3 viikon jälkeen kassasta, että se on tullut perille. Näin varmistat, että mahdollisuutesi saada työttömyysetuutta ei vaarannu esim. mahdollisten postinkulun häiriöiden tms. takia.


Huom! Kassan sähköisessä asioinnissa (eMMAssa) kaikilla uusilla, ensimmäistä kertaa palveluun hakeutuvilla on käyttäjätunnuksena oma henkilötunnus (esim. 010101-010A) ja salasanana oma postinumero (esim. 00100).


Voit halutessasi myös tutustua Työttömyyskassojen yhteisjärjestön toimittamaan Työttömyyskassojen etuusoppaaseen


Hakemusten käsittelyaika
Hakemusten käsittelyaika huhtikuussa 2012 oli keskimäärin 10,7 päivää (maaliskuussa 2012 keskimäärin 8,6 päivää).

Korotuksia maksettaviin etuuksiin vuonna 2012

Ansiopäiväraha koostuu perusosasta ja ansio-osasta. Perusosan suuruus on 1.1.2012 lukien 31,36 € (25,74 € vuonna 2011). Näin ollen myös ansiopäiväraha korottuu hiukan.

Myös lapsikorotusten suuruudet muuttuvat 1.1.2012 lukien. Uudet korotusosat ovat: 5,06 € yhdestä lapsesta, 7,43 € kahdesta lapsesta ja 9,58 € kolmesta tai useammasta lapsesta.

Etuuden perusteesta tehtävä vähennys vuonna 2012
Vuonna 2012 etuutta määrättäessä tehdään etuuden perusteesta 3,94 % suuruinen ns. TyEL-vähennys. Vuonna 2011 vähennyksen määrä oli 3,67 %. Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa vähennyksen määrän asetuksella.

Työtulo-osuuden määrästä vähennetään 3,67 %, jos työssäoloehto täyttyy vuonna 2011 ja 3,5 %, jos työssäoloehto on täyttynyt vuonna 2010. Asiasta on säädetään valtioneuvoston asetuksella.

Oletko ns. lyhennetyllä työviikolla tai työpäivällä?
Lyhennetyn työpäivän ollessa kyseessä oikeus päivärahaan määräytyy ns. soviteltua päivärahaa koskevien työttömyysturvalain säännösten perusteella.

Lyhennetylle työviikolle tai kokoaikaisesti lomautetulle voidaan muiden edellytysten täyttyessä (esimerkiksi omavastuuajan jälkeen) maksaa lomautuspäiviltä kokonaan työttömän päivärahaa. Lomautus tarkoittaa siis myös sitä, ettei henkilö tee työtä, eikä työnantaja maksa palkkaa. Esimerkiksi lomarahan vaihtovapaa ei ole lomautus.

Vaikka työaikaa olisi lyhennetty esimerkiksi kahdella kalenteripäivällä viikossa, myyntimiesammatissa käy usein niin, ettei päivärahaa jää maksettavaksi työstä saadun palkan vuoksi tai että päivärahahakemus joudutaan kokonaan hylkäämään, koska työajan lyhennystä ei voi luotettavalla tavalla todentaa.
 
Provisiopalkkaiset
Jos työskentelet myyntimiesammatissa työssä, jossa veron ennakonpidätyksenalainen palkka vuonna 2012 jää pysyvämmin alle 1 103 euroa kuukaudessa (vuonna 2011 alle 1 071 euroa), työttömyysvakuutuksesi saattaa olla vaarassa. Työssäoloehtoon ei voida lukea kuukausia, jona verotettu palkka jää pienemmäksi kuin mainittu määrä. Määrää tarkistetaan vuosittain.
 
Juhlapyhät aiheuttavat aina muutoksia maksatukseen
Juhlapyhäpäivät eivät ole pankkipäiviä. Tästä aiheutuu aina muutoksia normaaliin maksatukseen. Esimerkiksi itsenäisyyspäivä (6.12.) ei ole pankkipäivä, eivät myöskään jouluaatto, joulupäivä tai tapaninpäivä tai uudenvuodenpäivä.

Maksussa oleva etuuden maksupäiväkyselyissä voit turvautua eMMA:aan tai automaattipalveluun. Jos voit asioida eMMA:ssa, näet maksussa olevan etuutesi maksupäivän myös sieltä. eMMA:ssa voit myös valita, haluatko maksupäiväviestin kännykkääsi.

Automaattipalvelusta, 0600-96112 (24 h) saat tiedoksesi maksupäivän, tietoa päivärahan hakemisesta ja määräytymisestä ja koulutustuesta. Automaatti opastaa sinua käytössä.

Tulosta