Kaupan alan palkankorotukset
- Viimeksi päivitetty 21.12.2011
Kaupan alan työehtosopimuksen (PAMin ja Kaupan liiton välinen sopimus) piirissä olevien palkkoja korotetaan 1.4.2012 lähtien 2,4 %:n ja 1.6.2013 lähtien 1,9 %:n yleiskorotuksilla.
Lisäksi kaikille, joiden työsuhde on jatkunut vähintään kolme kuukautta ennen huhtikuun 2012 palkanmaksupäivää, maksetaan 1.4.2012 alkavan palkanmaksukauden yhteydessä kertaerä 150 euroa.
Osa-aikaisilla kertakorvauksen suuruus määräytyy suhteessa tehtyihin tunteihin niin, että maaliskuulta 2012 palkkaan oikeuttavat tunnit kerrotaan 1 eurolla (kertakorvaus voi maksimissaan olla kuitenkin 150 euroa).
Kaupan työehtosopimuksen ulkopuolella olevien ylempien toimihenkilöiden osalta YTN suosittelee, että työnantajat maksaisivat 1.10.2011 alkaen (takautuvasti) 2,4 % ja 1.11.2012 alkaen 1,9 % yleiskorotuksen sekä 1.1.2012 alkavan palkanmaksukauden yhteydessä 150 euron kertakorvauksen.




